Koulusyrjäytymisen estämiseen löytyy keinoja!

Tärkeitä näkökantoja keskusteluun syrjäytymisestä ja syrjäytymiskehityksen alkamisesta jo lapsuudessa.  Nykyisissä haasteellisissa opetusryhmissä opettajat tarvitsevat välineitä ryhmädynamiikan rakentamiseen.  Yksinäisyyteen ja kiusaamiseen voi vaikuttaa. Lapsia voidaan valmentaa ja ohjata tiimityöskentelyyn ja kasvattaa johtajuuteen niin, että kunnioittamisen kulttuuri saadaan juurrutettua osaksi toimintakulttuuria. Tuleeko kaikkien ääni kuuluviin, onko kohtaamiselle tilaa, tuleeko jokainen lapsi nähdyksi sellaisena kuin haluaa tulla?  Kuinka rohkaista oppijaa tunnistamaan oma erityislaatunsa, omat kehittymismahdollisuutensa ja vahvuutensa? Kunnioittamisen kulttuuri on suhteiden kasvatusta. Toisen ihmisen arvostusta, rohkaisua ja kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa ja opettaa lapsille. Lapsi saa kokemuksen nähdyksi tulemisesta, tästä seuraa arvostuksen kokemus.  Toisen lapsen mukaan kutsuminen on arkipäivän todellisuutta. Ketään ei jätetä yksin.  Tiimityön ja johtajuuskasvatuksen kautta voidaan vahvistaa yhteisöllisyyttä, lasten hyvinvointia ja osallisuutta. Oppilaat oppivat työskentelemällä tiiminä, ottavat vastuuta työskentelystään ja tiiminsä johtamisesta. Kukin saa johtaa vuorollaan. Lapsi löytää oman potentiaalinsa ja vahvuutensa tiimin jäsenenä ja kokee kuuluvansa tasavertaisena vaikuttajana joukkoon. Opettaja ruokkii lasten ajattelua. Tiimit tutkivat ja tekevät havaintoja itsenäisesti. Lasten luontaista uteliaisuutta ja toimijuutta vahvistetaan. Riittävän haastavan tehtävän ratkaisemiseen tarvitaan tiimin apua. Oppilaista kehittyy tiimityöhön kykeneviä, aktiivisia, vastuuta kantavia ihmisiä, jotka pystyvät tekemään luovalla tavalla hyvää ja aikaansaamaan hyvinvointia myös toisille. He luottavat ja uskovat siihen, että voivat vaikuttaa, uskaltavat etsiä ja löytää uutta sekä osaavat toimia yhdessä.  Maritta Lamponen Young Leader tiimivalmentaja YouLeadMe Oy

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s